sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Pihakuulumisia ja perennasiemenkirje

Piha on lumen peitossa, on ollut jo reilu 3 viikkoa. Kovin hiljaista on pihalla ollut. Ainoastaan lunta on hiljalleen satanut lisää, välillä vähän enemmänkin kerrallaan.  Viimeiseen viikkoon ei ole sattunut oikeastaan mitään uutta.

Paitsi jos tutkii pihan eläinten jälkiä, niitä on viikossa ilmestynyt paljon lisää. Nyt jäljistä näkee pienten jyrsiöiden liikkuneen pihalla, hiirten ja/tai myyrien. Oravia ja lintuja on ollut myöskin runsaasti. Jopa mustarastas käy pakkasesta huolimatta lintulaudan alta ruokaa hakemassa. Ja jäniksiäkin on!

Jätin loppusyksystä omenapuustaa murtuneen ison oksan maahan jänisten ruoaksi. Mietin jo silloin, onko parempi tarjota jäniksille helppoa ruokaa, suojeltavien pensaiden ja puiden asemasta, vai houkuttelenko ne vain pihalle syömään muutakin. Vieläkään en osaa tähän vastata, mutta selvästi jänikset ovat olleet mielissään tarjoamastani ruoasta. Valitettavasti samalla ovat maistelleet euroopanpähkinäpensaan oksankärkiä. Mutta se onkin ainoa pensas mihin nähdäkseni ovat koskeneet. Osan olen toki suojannut jäniksiltä.

jänisten ruokaa
Jänikset ovat olleet mielissään heille jättämistäni omenapuunoksista.


En viitsi enää viritellä aitoja ja verkkoja pensaiden suojiksi näin keskellä talvea, mutta peitin lumella kaikki oletettavasti houkuttavat pensaat, jota en ollut jo aikaisemmin suojannut. Tulipahan suojattua samalla pakkasta ja aurinkoakin ajatellen.

Vadelmat 'Takalan herkku' olin sentää suojannut jo syksyllä. Vaikkakin väärin, levitin niiden päälle varjostusverkon ja nyt lumisateiden jälkeen tajusin miksi aita olisi ollut paljon parempi. Lumi on painanut verkkoa alas ja osa vadelman oksista on katkennut lumen painosta. Noh, virheistä oppii!

Toinen virhe on, että kasvihuone jäi talvisuojaamatta. Syksyllä E vähätteli kasvihuoneen suojaamisen tarvetta, niinpä se jäi tekemättä. Nyt lumi on painanut yhden katon kennolevyn yläreunastaan vähän irti. Siitäkin huolimatta että olen putsannut katolta lunta pois. Onneksi levy näyttäisi olevan ehjä. Se vain pitää saada takaisin paikalleen. Nyt sille ei pysty mitään tekemään, kasvihuoneen ovetkin ovat jäätyneet kiinni. Ensiavuksi putsailin vielä lisää lunta pois, nyt sitä ei ole enää noinkaan paljoa kuin kuvassa.


Kasvihuone vadelmien talvisuojaus
Kasvihuoneen reunimmainen kennolevy roikkuu. Takavasemmalla huono idea vadelmien suojaukseksi jäniksiä vastaan.

Sitten perennasiemenkirje -asiaan


Viime postauksessa ja sen kommenteissa oli suunnitelmaa perennasiemenkirjeestä. Moni oli kiinnostunut, joten päätin toteuttaa idean.

Säännöt (menee ehkä turhan tarkaksi, mutta yrittäkää jaksaa):

Tämä siemenkirje on tarkoitettu bloggaajille.

Kysessä on siemenketjukirje perennan siemenille, mutta halutessaan mukaan voi laittaa myös joitain kesäkukkien siemeniä, etenkin sellaisia jotka eivät tarvitse esikasvatusta. Pidetään kuitenkin huoli siitä, että perennat ovat kirjeen pääosassa.

Jokainen voi ottaa siemeniä omantuntonsa mukaan. Mikäli joitain siemeniä on kirjeessä runsaasti, niistä voi ottaa vain sen verran kuin tarvitsee ja laittaa loput eteenpäin. Jos otat jotain, lisääthän myös jotain tilalle kirjeeseen.

Tämä kirje pyritään pitämään kirje tai XXS paketti -kokoisena. Tämä tarkoittaa sitä että kirjeen paksuus ei tule ylittää 3cm. Mikäli tämä koko on jo lähellä, lisääthän vain sen verran siemeniä mitä otatkin.

Siemeniä ei jaotella lisääjän mukaan vaan kaikki siemenet ovat samassa "läjässä". Halutessaan jokainen voi kirjoittaa siemenpussikohtaisesti keneltä siemenet ovat. Tämä on jopa toivottavaa.

Jotta siemenet pysyvät omilla paikoilla kirjeen sisällä, ja kirje tasapaksuna, pakataan siemenpussit yhteen tai tarvittaessa useampaan minigrip (tai vastaavaan) -pussiin, josta puristetaan ilma mahdollisimman hyvin pois. Mikäli minigrip ei enää pidä ilmaa, se tulisi vaihtaa.

Kirje kiertää myös toisen kierroksen halukkaiden kesken ja siihen osallistumisesta kysellään kirjeen mukana kulkevassa listassa. Listasta näkee myös kenelle kirje tulee seuraavaksi lähettää. Listan viimeinen lähettää sen takaisin ensimmäiselle eli minulle.

Toisella kierroksella uusia siemeniä ei kannata enää lisätä (jos ei välttämättä halua), vaan ideana olisi jakaa ensimmäisellä kierroksella jääneet siemenet pois. Jäljelle jääneet palautetaan aloittajalle eli minulle.

Siemenpussien parasta ennen -päiväyksillä ei ole niin väliä, mutta siementen tulee olla itämiskelpoisia.

Toivoisin että siemenkirje liikkuisi sujuvasti, tavoitteena on että kirje lähetetään seuraavalle parin päivän sisällä sen saapumisesta. 

Toivoisin, että jokainen laittaisi joko minulle sähköpostin tai blogi-kommentin tai tekee omaan blogiinsa postauksen siemenkirjeen vastaanottamisesta. Näin voin seurata kirjeen etenemistä.


Näin pääset mukaan:

Koska kevät ja kesä alkavat ja lähestyä, pyritään kierrättämään kirje melko pienellä porukalla. Mukaan pääsee vain 12, minä mukaan luettuna. Teille, ketkä ilmaisitte kiinnostuksenne edellisessä postauksessani, on jo paikka varattuina. Lisäksi mahtuu enää siis 2 nopeinta. 

Laittakaahaan osoitetietonne minulle sähköpostilla pihan.vuosi (at) gmail.com. Kirjoittakaa viestiin myös bloginne nimi, niin tiedän kuka on kukin.

Te kellä on runsaasti perennan siemeniä jaettavaksi, voitte mainita asiasta sähköpostissa, jos haluatte että laitan teidän vastaanottajalistan alkupäähän (jolloin kirjeessä on tilaa lisätä enemmän siemeniä). Muiden osalta arvon järjestyksen.


perjantai 23. helmikuuta 2018

Siemenkirje

Tuulikki Kukkia ja Koukeroita -blogista laittoi tammikuussa siemenkirjeen liikkeelle (Linkki). Olin kirjeen viides vastaanottaja, mutta silti kirje oli paisunut jo sellaisiin mittoihin, ettei mahdu enää kirjeenä, vaan minäkin hain sen postista postipakettina. Ja taisin minäkin lisätä siemeniä enemmän kuin mitä otin, joten jos sama jatkuu jännä nähdä millainen "kirje" tulee olemaan toisella kierroksella. Toisella kierroksella paketti tuskin enää kasvaa kokoa, kun kaikki lisäävät ylimääräiset siemenensä mukaan jo nyt ensimmäisellä kierroksella, mutta ensimmäistäkin kierrosta on vielä yli 10 vastaanottajaa jäljellä!

En laskenut, mutta jäi sellainen mielikuva, että hyötykasvit olisivat olleet enemmistössä. Löytyi kirjeestä silti kesäkukkien ja muutaman perennankin siemeniä. Siemenet on jaettu pusseihin tai paperikuoriin sen mukaan, kuka siemenet on jättänyt. Alla olevassa kuvassa kaikki siemet ei ole esillä, vaan osa edelleen pussien tai paperikuorien sisällä. En viitsinyt kaikkia levitellä, ettei mene järjestys sekaisin.


Siemenkirjeen sisältöä

Valikoin itselleni seuraavia siemeniä:
  • Tomaatti 'Gardener´s Delight'
  • Pensastomaatti 'Nippersnapper'
  • Kesäkurpitsa 'Ploka F1'
  • Pioniunikko (kerrottu vaaleanpunainen)
  • Ritarinkannus sekoitus
  • Lehtorikko
  • Keijunmekko
  • Kirjohanhikki
En tarvitse isoja määriä siemeniä, joten otin itselleni vain pienen osan siemenistä (paitsi kesäkurpitsasta otin loput kun niitä ei ollut montaa). Kiitoksia siementen lisääjille.

Tilalle laitoin viime kesällä/syksyllä itse keräämiäni perennojen siemeniä ja kaupan hyötykasvien siemeniä. Näistä isoin osa on chilejä ja paprikoita, joiden parasta ennen -päiväys on jo mennyt, mutta yhtä vanhoja ja vanhempiakin kylvin itse tammikuussa. Hyvin itivät vielä.


Jakoon laittamiani siemeniä






Hyötykasveista kokeilin itse ensimmäistä kertaa viime vuonna malabarinpinaattia ja marjasavikkaa (tunnetaan myön mansikkapinaatti -nimellä). Kumpikin näistä oli kivan näköisiä kasveja, mutta henkilökohtainen mielipide, on etteivät maistuneet mitenkään kummoisilta. Jakoon siis, jos joku saisi niistä enemmän iloa.

Valitettavasti paketti ei päässyt vielä tänään postiin, joten vasta maanantaina lähtee eteenpäin.

Koska olen eniten kiinnostunut perennoista, olisiko täällä muuta porukkaa, joka olisi kiinnostunut pelkkien perennojen siemenketjukirjeestä? Jos tähän ei tule yllättäen isoa kiinnostuneiden tulvaa, niin palataan tähän joskus myöhemmin. Vaikka olen saannut lukijoita kivasti heti näin alkuun (kiitos teille), tieto pitäisi varmaankin saada vielä isommalle porukalle, että saadaan siemenkirje liikkeelle sopivan kokoisella porukalla.




tiistai 20. helmikuuta 2018

Tomaatteja ja mykorritsatesti

Olen puhunut että kylvän tomaatit vasta maaliskuussa ja suurimman osan aijonkin kylvää vasta silloin. Silti olen jo sen verran malttamaton, että ensimmäiset tomaatin siemenet voisin kylvää jo nyt mykorritsa-aiheisen testailun nimissä. Onhan nyt jo helmikuun loppupuoli.

Valikoidessani lajiketta testiä varten, kävin samalla kaikki tomaatin siemeneni läpi ja valikoin lajikkeet mitä voisin kasvattaa tänä vuonna. Oikeastaan lajikkeet on suurimmaksi osaksi samat, kuin viime vuonnakin, mutta pihvitomaatit jätän pois. Tai niin suunittelin, mutta yhden otin silti mukaan. Pihvitomaatit on liian haastavia oikean kastelun suhteen, viime vuonna suurin osa tomaateista vain halkeili ja homehtui, vaikka muut tomaatit kasvoivat hyvin.


tomaatin siemeniä
Jos nämä riittäisivät tälle vuodelle


SariW Sarin puutarhat -bogista, kirjoitti aikaisemmin mullan mykorritsoista (linkki). Olen joskus aiemminkin mykorritsapitoista kylvömultaa ostanut, mutta nyt ajattelin testata sen tehon.

Suunitelmana on kylvää kahteen taimiruukkuun kumpaakin kaksi tomaatin siementä. Erona näissä on se että toisen ruukun multa sisältää lisäksi mykorritsat ja hyötymikrobit. Jos ruukkujen molemmat siemenet itävät, poistan heikomman taimen (tällä kertaa yritän raaskia). Kovin tarkasta testistä tässä ei ole kyse, kun toinen multa on Biolanin kylvö- ja taimimultaa ja toinen Kekkilän kylvömultaa. Olisi varmasti tarkempi tulos, jos mullat olisivat olleet muuten samaa, mutta toisessa lisäksi nuo mykorritsat ja hyötymikrobit.

Ostin mullan lisäksi myös pirteän vihreitä taimiruukkuja. Niitä olisi ollut myös pinkkeinä. Ehkä seuraavalla kerralla sitten niitä.


Testissä käyttämäni mullat ja taimiruukut


Aikaisemman kokemuksen perusteella pidän tuosta Kekkilän mullasta enemmän. Minulla on toiminut aina paremmin kylvömulta, joka on melko hiekkapitoista, kuten tuo Kekkilän kylvömulta on. Biolanin kylvö- ja taimimulta on puolestaan hyvin turvepitoista. Nämä tiedot eivät ole tuoteselosteesta, vaan multien koostumuksista itse pääteltyjä.

Uskon vakaasti, että jos Biolanin multaan kylvämäni tomaatit kasvavat paremmin, ero johtuu nimenomaan noista mykorritsoista ja hyötymikrobeista. Kuvan kahdesta ruukusta siis se jossa on nimikyltissä lajikkeen perässä M.


Tomaatti Rio Fuego kylvö
Tomaatin 'Rio Fuego' siemenet mullassa 20.2.2018, testi on alkanut


Oikeasti tällaiset testit pitäisi pitäisi tehdä isoina määrinä, että saadaan sattuma rajattua pois, mutta koska kasvihuoneessani ei ole paljoa tilaa ja haluan kasvattaa eri tomaattilajikkeita, kutakin yhden, täytyy tämä pieni testi riittää tältä erää. Voin jatkaa testailua myöhemmin loppujenkin tomaattilajikkeiden kanssa, mutta se ei tule olemaan yhtä hyvin vertailukelpoista, koska kutakin lajiketta tulee olemaan vain yksi taimiruukku.

Samalla kylvin uudelleen Monster Naga ja Hot Lemon chilit, ensimmäinen yritys meni mönkään näiden kanssa. Saattoi johtua siitä, että kastelin niitä vahingossa liikaa. Tai sitten siemenien vanhuus heikensi kasvua. Vanhat siemeneni käytin tammikuussa loppuun, joten tein kylvöt itse talteen ottamillani vapaapölytteisillä siemenillä, jännä nähdä saanko oikeanlaisia chilejä, vai ovatko päässeet risteytymään.

PS: Kylvökalenteriin on päivitetty kylvöjen viimeisin tilanne: Kylvökalenteri 2018

torstai 15. helmikuuta 2018

Taimivauvoja ja kissavauvoja

Meille muutti joulukuussa kaksi tyttökissanpentua. Se on asettanut omat haasteet huonekasvien sijoittamiselle ja taimikasvatukselle. Kissat ovat nyt jo 5kk ikäisiä, eivätkä siis oikeastaan enää vauvoja, mitä ei käyttäytymisestä aina huomaa. Yleensä osaavat olla oikein nätisti ja hakeutuvat seuraan esimerkiksi blogitekstiä kirjoittaessani. Kunhan vielä oppisivat jättämään kasvit rauhaan.

Syli täynnä kissoja

Tällä viikolla olen ollut innoissani uusista taimivauvoista, suurin osa 8.2. kyvämistäni siemenistä on itänyt! Tarkemman tilanteen päivitin Kylvökalenteri 2018 -postaukseen.

Aikaisemmin harmittelin keijunmekon huonoa itämisprosenttia, mutta nyt keijunmekkojakin on itänyt 2 taimea lisää. Niitä ei tästä kuvasta meinaa kunnolla erottaa, kun taimissa on vielä siemen lehtien peittona. Ruukun takaosassa näkyy varret, jos oikein tarkkaa katsoo.




Kaikki nämä taimet ovat keittiötasolla led-lamppujen alla. Keittiötaso on niitä harvoja paikkoja johon kissat eivät (vielä) pääse. Toivottavasti taimien saama valo riittää, eivätkä kasva aivan honteloiksi.

Aikaisemmin kylvämäni jo vähän isommiksi kasvaneet taimet olen vienyt viileämpään. Kyseinen huone on kissoilta kielletty, joten siellä saavat olla rauhassa. Ikkuna on jonnekin koillisen ja idän välille, joten kovin valoisa paikka se ei ole. Siksi olen viritellyt lisävaloja ajastimen kanssa. Lisävaloista toinen on led-lamppu ja toinen loisteputki, joka on suunnitteilla vaihtaa myöskin lediksi.

Näidenkin taimien joukossa havaitsin iloisen yllätyksen. Latva-artisokista on itänyt yksi taimi lisää, kuvassa se pilkistää vähän mullasta. Terhakka taimi näyttäisi olevat tulossa, latva-artisokat taitavat hyötyä viileammästä kasvupaikasta.

taimet latva-artisokka chilit ananaskirsikka lisävalo
Latva-artisokka, chilejä ja ananaskirsikka





keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Hyvää Ystävänpäivää

Tässä teille kruunuvuokkoja Ystävänpäivän kunniaksi. Viime kesällä niitä päätyi pihalleni jokunen ihan sattumalta, kun alennuksesta taisin eurolla ostaa pussin mukuloita. Yllätyin kuinka upeita ovat.

kruunuvuokko
Kruunuvuokko

Minulla on ollut periaatteena että kasvatan lähinnä perennoja ja vielä sellaisia joita ei tarvitse talvettaa sisällä. Vaikkakin muutamia poikkeuksia olen jo tehnyt. Kruunuvuokon mukulat jäivät kuitenkin talveksi ulos. Mutta silti, olen harkinnut jos ensi kesäksi ostaisin uuden satsin. Etenkin jos yhtä halvalla saisin. Viime vuonna esikasvatin vuokkoja ensin ruukussa sisällä, ja vasta myöhemmin istutin ulos. Tämä ei kuitenkaan taida olla välttämätöntä, vaan mukulat voisi myös istuttaa suoraan ulos, kukinta tulee silloin myöhemmin.

Hyvää ystävänpäivää!

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Kylvökalenteri 2018 (päivitetty 11.6.)

Aikaisemmin lupailin listaa tekemistäni kylvöistä. Tämän kylvökalenterin on tarkoitus jäädä itselleni tilastotiedoksi, mitä olen kylvänyt minäkin vuonna ja mihin aikaan. Tämä postaus tulee päivittymään kevään mittaa sitä mukaan kun teen lisää kylvöjä. Saatan myös kirjailla joitain yksittäisiä huomioita kylvöjen onnistumisesta muistiin. Linkki tähän löytyy blogini vasemmasta reunasta esittelyn alta. Näin tänne on helppo löytää myöhemminkin.


11.3.2018: Kerrankin latva-artisokan taimeni näyttävät hyviltä. Mini on ilmeisesti samaa mieltä.


Koristekasvit


Talvikylvö/hankikylvö

Kokeilin tänä talvena ensimmäistä kertaa talvikylvöä ja kylvin siemeniä ruukkuihin joulukuussa ja vein kylvökset ulos odottamaan pakkasia. Pakkasen ja lumisateen jälkeen siirsin kylvökset varjoiselle paikalle talon seinustalle ja olen lapioinut päälle vielä lisälunta. 

En muista mitä kaikkea kylvin, enkä jaksa kaivella nimikylttejä lumen alta, joten listaa tulee myöhemmin. Ainakin osaa näistä laitan myös normaalisti esikasvatukseen, kun ei ole kokemusta kuinka hyvin talvikylvö toimii.

Näitä ainakin:

  • Parvitulppaani
  • Sinivaleunikko, valkoinen ja sininen
  • Tarhavaleunikko
  • Isovaleunikko
  • Keltavaleunikko
  • Siperianunikko
    • Itänyt


Esikasvatettavat

vko 2
  • Keijunmekko
    • 12.2.2018: 3/8 itänyt
    • 15.3.2018: 5/8 itänyt

25.1.2018
  • Ahkeraliisa 'Accent Salmon' 
    • Itänyt
  • Ahkeraliisa 'Athena F1 Red'
    • Itänyt
  • Maljalaukkaneilikka 'Ballerina lilac'
    • Itänyt
  • Maljalaukkanailikka 'Ballerina White'
    • Itänyt

4.2.2018 (Nämä kaikki ovat kylmäkäsittelyn vaativia siemeniä. Ohjeen mukaan jos ei idä kuukaudessa, siirrän kylmään seuraavaksi kuukaudeksi)
  • Sinivaleunikko, valkoinen ja sininen
    • 26.2.2018: Itänyt
    • 10.4.2018: Kaikki kuolleet, epäilen harsosääskiä
  • Tarhavaleunikko
    • 20.2.2018: Itänyt
    • 10.4.2018: Kaikki kuolleet, epäilen harsosääskiä
  • Vuoriarho
    • 20.2.2018: Itänyt
  • Täpläpunalatva
    • 15.2.2018: 2 itänyt
  • 4.3.2018 nämä pääsivät kylmäkäsittelyyn ja 7.4.2018 takaisin lämpimään:
    • Kellokärhö
    • Isovaleunikko
    • Keltavaleunikko
    • Mooseksenpalavapensas
    • Punanukki
    • Alppikatkero

8.2.2018
  • Pampaheinä 'White Feather'
    • 20.2.2018: Itänyt
  • Pulskaneilikka 'Spooky'
    • 15.2.2018: Itänyt
  • Isokaunosilmä 'Early Sunrise'
    • 15.2.2018: Itänyt
  • Pronssisara 'Zora'
    • 4.3.2018: Ei itänyt, laitettu kymäkäsittely kokeiluun
  • Kaukasiantörmäkukka 'Fama Blue'
    • 15.2.2018: 2/4 itänyt
  • Karpaattienkello 'Blau'
    • 22.2.2018: Itänyt
  • Sulkaneilikka 'Spring Beaty, sekoitus'
    • 15.2.2018: Itänyt

24.2.2018

  • Kirjohanhikki
    • 11.3.2018: Itänyt
  • Pampaheinä 'Pink Feather'
    • 5.3.2018: Itänyt
  • Palloesikko 'Ronsforfer Hybriden'
    • 11.3.2018: Itänyt
  • Tarhaidänunikko
    • 5.3.2018: Itänyt
  • Tähtiputki
  • Laventeli
    • 5.3.2018: 2 itänyt
    • 20.3.2018: useampi itänyt
  • Keltatimanttikukka
    • 1.3.2018: 2 itänyt
    • 5.3.2018: 4 itänyt

2.3.2018

  • Pagodinkärhö 'Korean Beaty'
  • Ohotankärhö
  • Etelänherne
    • 31.3.2018: 1 itänyt
  • Etelänruusuruoho
    • 11.3.2018: Itänyt
  • Isojumaltenkukka 'Red Light'
  • Sarvitähkämunkki
    • 14.3.2018: Itänyt
  • Pronssisara 'Zora'
    • 27.3.2018: 1 itänyt
  • Elefanttiheinä
    • 11.3.2018: Itänyt
  • Salkoruusu 'Majorette'
    • 20.3.2018: 1 itänyt

11.3.2018

  • Syklaami 'Hardy Mixed'
    • 9.4,2018 1 itänyt
  • Tähkäesikko 'Vialii'
    • 8.4.2018: 1 itänyt
  • Kesäkullero 'Golden Queen' 

25.3.2018

  • Sinilobelia
    • 1.4.2018: Itänyt
  • Daalia decorative 'Darkder' mukulan istutus ruukkuun
  • Daalia semi-cactus 'My Love' mukulan istutus ruukkuun

31.3.2018

  • Nukkapähkämö
    • 5.4.2018: Itänyt
  • Koiruoho
  • Morsiusharso
  • Isohelokki
  • Mustasilmäsusanna
  • Pioniunikko
    • 5.4.2018:Itänyt

2.4.2018

  • Lehtorikko
  • Ritarinkannus
  • Ryhmäsamenttikukka
    • 8.4.2018: Itänyt
  • Tuoksuherne, punainen
    • 8.4.2018: Itänyt
  • Valkosääkukka
    • 5.4.2018: Itänyt
  • Daalian mukuloiden istutus ruukkuihin
    • Decorative 'Duet'
    • Decorative 'Purple-White'
    • Topmix 'Red'
    • Cactus park 'Red'


Hyötykasvit


Chili Cayanne Long Slim
Testasin itävätkö n. 10v vanhat chilin 'Cayanne Long Slim' siemenet.
Laitoin siemeniä reilusti. Ihan turhaan, suurin osa iti!
Tästä olen jo pihistänyt pari taimea isompaan ruukkuun.


vko 1
  • Chilit:
    • 'Monster Naga' Kuoli
    • 'Red Peruvian Rocoto' Ei itänyt, vanhoja siemeniä
    • 'Hot Lemon' Kuoli
    • 'Chocolate Fatalii'
      • Itänyt
    • 'Cayanne Long Slim'
      • Itänyt
    • 'Locato'
      • Itänyt

vko 2
  • Latva-artisokka
    • 12.2.2018: 2/4 itänyt
    • 15.2.2018: 3/4 itänyt
  • Ananaskirsikka
    • 3 itänyt
    • 10.3.2018: Siirrettyäni ruukun lämpöisempään paikkaan uusia taimia ilmestyi reilusti lisää (Laitoin siemeniä reilusti, koska olivat niin vanhoja)

4.2.2018
  • Paprikat
    • 'Golden California Wonder'
      • 24.2.2018: 4/4 itänyt
    • 'California Wonder' omat siemenet
      • 20.2.2018: 2/2 itänyt
    • 'California Wonder'
      • 1.3.2018: 1/4 itänyt
      • 5.3.2018: 2/4 itänyt

20.2.2018
  • Tomaatti 'Rio Fuego'
    • 1.3.2018: 3/4 itänyt
  • Chili 'Monster Naga'
    • 11.3.2018: 1/2 itänyt
  • Chili 'Hot Lemon'
    • 5.3.2018:  1/2 itänyt

24.2.2018
  • Pensastomaatti 'Nippersnapper'
    • 5.3.2018:  1/2 itänyt
    • 10.3.2018: 2/2 itänyt
    • 5.4.2018: Kissa kaatoi molemmat, toinen poikki sirkkalehtien yltä ja toinen heti juuresta. Kokeiltu istuttaa uudelleen.
  • Tomaatti 'Gardener´s Delight'
    • 5.3.2018: 1/2 itänyt

2.3.2018

  • Lehtiselleri
    • 14.3.2018: Itänyt
  • Mukulaselleri
    • 14.3.2018: Itänyt
  • Purjo
    • 14.3.2018: 1 itänyt
    • 20.3.2018: useampi itänyt
  • Goji-marja
    • 5.4.2018: itänyt
  • Rosmariini
    • 14.3.2018: 1 itänyt
  • Munakoiso
    • 27.3.2018: 2/2 itänyt
  • Tomaatit
    • Bloody Butcher
      • 14.3.2018: Itänyt
    • Promyk
      • 23.3.2018: Itänyt
    • Brandywine
      • 20.3.2018: Itänyt
    • Oxheart
      • 27.3.2018: Itänyt
    • Balkoni Yellow
      • 31.3.2018: Itänyt
    • Moneymaker
      • Kylvetty 1 siemen, ei itänyt
    • Andine Comue
      • 23.3.2018: Itänyt
    • Idli
      • Kylvetty 2 siementä, ei itänyt
    • Outdoor Girl
      • 20.3.2018: Itänyt
    • Indigo Rose
      • 20.3.2018: Itänyt

31.3.2018

  • Kurkkumeloni 'Carosello'
  • Cantaloupemeloni 'Minnesota Midget'
  • Vesimeloni 'Sugar Baby'
  • Kasvihuonekurkku 'Landora' F1
    • 9.4.2018: 1/4 itänyt
  • Kasvihuonekurkku 'Futura' F1
    • 5.4.2018: 2/2 itänyt
  • Intiansitrusheinä
    • 8.4.2018: Itänyt

2.4.2018

  • Liperi
    • 1 tänyt
  • Meirami
    • 5.4.2018: Itänyt
    • 5.4.2018: Kissa kaatoi ruukun, jokusen taisin saada pelastettua.
  • Tinjami
    • 5.4.2018: Itänyt
  • Viherminttu
  • Kähäräminttu
  • Ryytisalvia
    • 1 itänyt
  • Basilika 'Emily'
    • 5.4.2018: Itänyt
  • Basilika 'Large Leaved'
    • 8.4.2018: Itänyt

Joskus huhtikuussa

  • Tomaatti 'Monaymaker'
    • Kissa söi

1.5.2018 (Kylvömulta oli päässyt loppumaan, joten kylvin nämä kokeeksi suoraan mustaanmultaan. Saa nähdä miten käy)

  • Jättikurpitsa 'Banana Pink'
    • Itänyt
  • Myskikurpitsa
    • Itänyt
  • Spagettikurpitsa
    • Itänyt

Kesäkuun alku (Nämäkin kylvetty suoraan mustaanmultaan)
  • Kurkkumeloni 'Carosello'
  • Cantaloupemeloni 'Minnesota Midget'
  • Vesimeloni 'Sugar Baby'
  • Kasvihuonekurkku
  • Kasvihuonekurkku

torstai 8. helmikuuta 2018

Talvipäivien puuhastelua

Muutaman viime päivänä on satanut lunta enemmän kuin tarpeeksi. Lumitöitä on päässyt tekemään päivittäin. Eilen jopa kaksi kertaa. Olen kyllä tyytyväinen lumesta, kasvit saavat suojaa pakkasta vastaan ja lumi tuo kaivattua valoisuutta muuten niin pimeään talveen. Toki vielä parempi jos aurinkokin pilkahtelisi useammin.

lyhty
Kuva otettu joulukuussa, mutta täsmää tämän hetken säähän, nyt lunta on vain vielä enemmän.

Kesällä alapihan autopaikkaa suunniteltaessa mietin ohimennen, että autopaikan ympärillä olevat ja tulevat kivimuurit hankaloittavat lumitöiden tekemistä. Nyt sama on koettu käytännössä, lumikolalla ei pysty työntämään lunta mihinkään suuntaan, vaan aina on jonkin korkuinen muuri vastassa. Tämä ei kuitenkaan haittaa paljoa. E tykkää muutenkin tehdä lumityöt lumilapiolla. Eikä se minustakaan ole juurikaan hitaampaa kuin lumikolalla. Etenkin jos lumi on yhtä kevyttä kuin tämän hetkinen pakkaslumi.

Alapihan lumivalli matalan kivimuurin päällä

Sitten jos ja kun lumilinko saadaan taas toimimaan, ongelmaa ei ole enää ollenkaan. En tiedä mikä siinä on vikana, mutta se ei käynnistinyt viime talvena. Viime talvi oli muutenkin niin vähäluminen, että ei sitä koskaan tutkittu sen tarkemmin. Asia tuli mieleen vasta nyt kun lunta rupesi satamaan enemmän.


lumilinko Biolan pikakompostori
Lumilinko odottelee unohdettuna lähes lumeen hautautuneena. Ehkä se vielä kuntoon saadaan. Biolanin pikakompostori on toistaiseksi pysynyt sulana, vaikka nämä pakkaset ovatkin laskeneet lämpötilan alle 10 asteeseen.

Lumitöiden ohella taimikasvatukset ovat jo hyvässä vauhdissa. Ajattelin ettei kannata kovin paljoa tai liian aikaisin kylvää, mutta uusia siemeniä on tullut hankittua enemmän kuin tarpeeksi ja vielä lisää tekisi mieli hankkia. Ajattelin tilastomielessä julkaista postauksen kylvöjen aikataulusta ja tarkemmista lajeista, mutta koska monen kylvö odottaa vielä kevään edistymistä, niin palataan siihen myöhemmin.

Kuten aikaisemmin puhuin, niin tänä vuonna päätin luopua aikaisemmin käyttämistäni turvepelleteistä ja kylvää siemenet kylvömultaan muovisiin taimiruukkuihin. Ja koska viime vuonna havaitsin että kaikki perennojen taimet eivät pidä koulimisesta, kylvän ainakin osan siemenistä valmiiksi isompiin ruukkuihun ja laitan pohjalle mustaa multaa.

Helmikuun kylvöjä. Mukana mm. pampaheinä ja isokaunosilmä. Taustalla pilkistelee jo kasvamaan lähtenyt latva-artisokan hintelä taimi.

Viime vuonna kylvin hopeahelokkia ja tarharistikkiä sen verran paljon etten jaksanut koulia kaikkia, vaan osa sai kasvaa jäätelöpurkeissa ahtaasti kesään asti. Kesällä ihmettelin, kun ne ahtaasti kasvavat taimet olivat paljon isompia ja vantterampia kuin ne jotka koulin kasvamaan omiin ruukkuihinsa. Tästä sain päähäni etteivät kaikki lajit tykkää koulimisesta, mutta toki kyseessä voi olla jokin muukin syy.

Omaa työtä helpottaa kuitenkin mitä vähemmän koulittavaa on, joten teen siksi tänä vuonna harvat kylvökset heti alkuunsa isompiin ruukkuihin ainakin perennojen kohdalla. Toki hyötykasvien kuten paprikan, chilin, munakoison ja tomaatin kohdalla hoidan koulimiset vanhan kaavan mukaan. Kurkut taas tietämäni mukaan eivät tykkää koulimisesta ja ne olen aina ennenkin kylvänyt suoraan isoihin ruukkuihin. Niiden kylvö, kunten monen muunkin kasvin, saa odottaa vielä.



sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Helmikuussa aurinkokin jo lämmittää

Koska pihalla ei tähän aikaan vuodesta tapahdu paljoakaan, päätin käyttää aurinkoisen päivän hyödyksi ja lähdin kävelylenkille. Aurinkoisia päiviä ei tämän talven aikana ole ollut kovinkaan monia. Uskallauduin jopa jäälle ensimmäistä kertaa tänä talvena. Pakkaspäiviä ei ole ollut vielä monia, mutta jäällä liikkui jo monia pilkkijöitäkin. Tiedä sitten kertooko se vielä mitään jään kestävyydestä.

jäällä
Jäällä. Mahdollisesti vanhan laiturin jäänteet

























Ihanaa huomata että aurinko lämmittää taas pitkästä aikaa. Oikeastaan se on ensimmäinen konkreettinen "keväänmerkki", jonka vuosittain huomaa yleensä lähellä tammi-helmikuun vaihdetta. Vaikka ulkona oli hiukan vajaa -10 astetta pakasta, suojaisissa paikoissa tuntui lähes lämpimältä. Jonkin ajan päästä havaitsin todisteen siitä että en pelkästään kuvitellut auringon lämpöä: Auringon lämmittämältä kiveltä oli jopa lumi alkanut sulamaan ja pakkasesta huolimatta kiven pinta oli märkä.

auringon lämpö sulava lumi
Todistusaineistoa auringon lämmöstä 4.2.2018

























Matkalla havaitsin myös kevään ensimmäiset pajunkissat. Kyllä se kevät sieltä vielä tulee!

paju pajunkissat
Pajunkissat 4.2.2018