sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Kylvökalenteri 2018 (päivitetty 15.2.)

Aikaisemmin lupailin listaa tekemistäni kylvöistä. Tämän kylvökalenterin on tarkoitus jäädä itselleni tilastotiedoksi, mitä olen kylvänyt minäkin vuonna ja mihin aikaan. Tämä postaus tulee päivittymään kevään mittaa sitä mukaan kun teen lisää kylvöjä. Saatan myös kirjailla joitain yksittäisiä huomioita kylvöjen onnistumisesta muistiin. Linkki tähän löytyy blogini vasemmasta reunasta esittelyn alta. Näin tänne on helppo löytää myöhemminkin.

Koristekasvit


Talvikylvö/hankikylvö

Kokeilin tänä talvena ensimmäistä kertaa talvikylvöä ja kylvin siemeniä ruukkuihin joulukuussa ja vein kylvökset ulos odottamaan pakkasia. Pakkasen ja lumisateen jälkeen siirsin kylvökset varjoiselle paikalle talon seinustalle ja olen lapioinut päälle vielä lisälunta. 

En muista mitä kaikkea kylvin, enkä jaksa kaivella nimikylttejä lumen alta, joten listaa tulee myöhemmin. Ainakin osaa näistä laitan myös normaalisti esikasvatukseen, kun ei ole kokemusta kuinka hyvin talvikylvö toimii.

Näitä ainakin:

  • Parvitulppaani
  • Sinivaleunikko, valkoinen ja sininen
  • Tarhavaleunikko
  • Isovaleunikko
  • Keltavaleunikko


Esikasvatettavat

vko 2
  • Keijunmekko
    • 12.2.2018: 3/8 itänyt
    • 15.3.2018: 5/8 itänyt

25.1.2018
  • Ahkeraliisa 'Accent Salmon' 
    • Itänyt
  • Ahkeraliisa 'Athena F1 Red'
    • Itänyt
  • Maljalaukkaneilikka 'Ballerina lilac'
    • Itänyt
  • Maljalaukkanailikka 'Ballerina White'
    • Itänyt

4.2.2018 (Nämä kaikki ovat kylmäkäsittelyn vaativia siemeniä. Ohjeen mukaan jos ei idä kuukaudessa, siirrän kylmään seuraavaksi kuukaudeksi)
  • Sinivaleunikko, valkoinen ja sininen
  • Tarhavaleunikko
  • Isovaleunikko
  • Keltavaleunikko
  • Mooseksenpalavapensas
  • Vuoriarho
  • Punanukki
  • Täpläpunalatva
    • 15.2.2018: 2 itänyt
  • Alppikatkero
  • Kellokärhö

8.2.2018
  • Pampaheinä 'White Feather'¨
  • Pulskaneilikka 'Spooky'
    • 15.2.2018: Itänyt
  • Isokaunosilmä 'Early Sunrise'
    • 15.2.2018: Itänyt
  • Pronssisara 'Zora'
  • Kaukasiantörmäkukka 'Fama Blue'
    • 15.2.2018: 2/4 itänyt
  • Karpaattienkello 'Blau'
  • Sulkaneilikka 'Spring Beaty, sekoitus'
    • 15.2.2018: Itänyt


Hyötykasvit


Chili Cayanne Long Slim
Testasin itävätkö n. 10v vanhat chilin 'Cayanne Long Slim' siemenet. Laitoin siemeniä reilusti. Ihan turhaan, suurin osa iti! Tästä olen jo pihistänyt pari taimea isompaan ruukkuun.


vko 1
  • Chilit:
    • 'Monster Naga'
      • Itänyt, mutta taitaa menehtyä ilmeisesti liikakasteluun
    • 'Red Peruvian Rocoto'
      • Ei itänyt, ilmeisesti siemenet liian vanhoja
    • 'Hot Lemon'
      • Itänyt, mutta taitaa menehtyä ilmeisesti liikakasteluun
    • 'Chocolate Fatalii'
      • Itänyt
    • 'Cayanne Long Slim'
      • Itänyt
    • 'Locato'
      • Itänyt

vko 2
  • Latva-artisokka
    • 12.2.2018: 2/4 itänyt
    • 15.2.2018: 3/4 itänyt
  • Ananaskirsikka
    • 3/4 itänyt

4.2.2018
  • Paprikat
    • 'Golden California Wonder'
    • 'California Wonder'



14 kommenttia:

  1. Joko sinun paprikat on itäneet? Olen jo malttamattomana odotellut omien itämistä :D Hätähousuna pitää kurkkia monta kertaa päivässä, että joko lautalla on elämää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ole vielä. Jos olisivat jossain lämpimässä, esim lattialämmityksen päällä, niin se nopeuttaisi. Minulla ei vain ole sopivaa paikkaa, joten huoneenlämmössä joutuvat itämään. Kyllä näiden kylvöjen kanssa tulee usein oltua malttamaton.

      Poista
  2. Olet voittanut blogiarvonnassani liput Lahden pihapiirimessuille. Lämpimät onnittelut! Laitatko yhteystietosi osoitteeseen: betweenland@gmail.com, jotta voin postittaa liput sinulle.

    Kylvötiedot blogipostauksena on hyvä idea. Näin niistä on iloa muillekin ja itse löytää tiedot tarvittaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa, mutta joudun kieltäytymään palkinnosta päällekkäisen menon takia.

      Etenkin itseäni varten tarvin tiedon jonnekin ylös, mutta hyvä vaan jos muillekin olisi iloa.

      Poista
  3. Kyllä sinulla on jo vaikka mitä siellä tulossa. Hienosti chilit itivät vaikka niinkin vanhoja. Hyvää sunnuntaita .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän liiankin paljon kaikkea, minussa taitaa olla vähän keräilijän vikaa. Kaikkea uutta täytyy kokeilla. Hyvää sunnuntaita.

      Poista
  4. Oho. Siellä on jo vaikka mitä tuloillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Suurimman osan itämistä vielä odotan, toivotaan että onnistuvat hyvin.

      Poista
  5. Hyvä tuo kylvökalenteri, itsellä sellainen järjestelmällinen kalenteri pitäisi myös saada aikaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna kylvöt menee vielä fiilispohjalta, mutta ensi vuonna olisi tarkoitus palata näihin nyt kirjaamiini muistiinpanoihin, mistä näkisi mikä olisi kannattanut kylvää aikaisemmin tai mikä myöhemmin ym. Eiköhän tästä vielä hyötyä ole.

      Poista
  6. Oi, mitä kaikkea kivaa olet jo kylvänyt. Hyvä idea tuo kylvökalenteri :)

    VastaaPoista
  7. Herranen aika, onpa sulla upeat ylvökser. Toivotaan, että kaikki onnistuu hyviksi taimiksi 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, vielä joutuu jännittämään kun iso osa vielä itämättä.

      Poista