Taustaa


 Miten kaikki alkoi? Onko puutarhaharrastukselle edes olemassa alkua? Tässä kohtaan voidaan varmaan jo puhua harrastuksesta. Ja kuten minulle usein sattuu harrastukset ja kiinnostuksen kohteet saattavat helposti lähteä lapasesta.

Lapsesta lähtien olen osallistunut kasvimaan pitämiseen. Nuoruudessa saattoi välissä olla muutama vuosi, jolloin kasvattaminen jäi muutamaan huonekasviin, mutta sitten se innostus löytyi jostain entistä isompana. Vuosi oli jotain 2006-2008, oli pakko saada ensimmäiset tomaatit kokeiluun, vaikkei pihaa tai edes parveketta niihin aikoihin vielä ollut. Ikkunalla kasvoi kolme honteloa kirsikkatomaattia siemenistä kasvatettuna. Taisi niistä pari hassua tomaattiakin saada, vaikkei kasvuolot olleet missään määrin ideaaliset. Samoihin aikoihin huonekasvien määrä lähti myös kasvuun. 

2010 muutin parvekkeelliseen asuntoon, kevät meni muuton kanssa, enkä siihen härdelliin kaivannut ylimääräisiä kasveja. Taisi olla ainoa kesä, kun parvekkeellani mahtui kunnolla oleskelemaan. Heti seuraavana vuonna aloitin ajoissa taimikasvatuksen ja parveke täyttyi kevään ja kesän mittaan erilaisista tomaateista, paprikoista, chileistä ja yrteistä. Myös kesäkurpitsaa, kurkkua ja meloneita tuli kokeiltua, vaikkei ne viihtyneetkään paahteisella parvekkeellani. Tomaateista ja chileistä sai joka vuosi parhaimman sadon.

Parveke huhtikuussa 2014

Eihän tämäkään tietenkään riittänyt, valloitin vanhempieni kotitilalta palan pellonreunaa ja perustin sinne kunnon kasvimaan, siellä oli tilaa kokeilla kaikkea mitä mieli teki. Valitettavasti paikka on melko tuulinen ja myös hallanarka, joten esimerkiksi avomaantomaatit eivät koskaan menestyneet, ei vaikka yritin niille suojaakin rakennella. Osa syyllinen saattoi olla ajan puute, kasvimaa jäi välillä huonolle hoidolle, kun sen pariin kerkesin korkeintaan kerran viikossa. Myös kasvien hyödyntäminen jäi turhan vähäiseksi, enemmän tuli nautittua kasvattamisesta kuin itse sadosta. Ehkä tähänkin olisi auttanut, jos kasvimaa olisi ollut lähempänä. Kokemukset ja tieto erilaisten kasvimaakasvien kasvattamisesta karttuivat mukavasti tänä aikana. Samoin hankitut siemenpussit!

Vielä 2016 puuhastelin kasvimaani parissa todeten, että aikaa on vielä entistä vähemmän. Jatkossa aikaa tulisi kulumaan enemmän uuden pihan parissa, joten tämän kasvimaan pitäminen joutuisi loppumaan.  

Muun ohella huonekasvien määrä on viime vuosiin asti kokoajan kasvanut siinä määrin, että nyt ongelmana on mihin saan mahtumaan ne nykyään. Nykyään osaan jo hillitä itseni kaupassa näiden osalta, joten lisää en ole enää hankkimassa.

Olohuone vuodelta 2016, myös kevään esikasvatukset käynnissä


Uusi piha 2016


Tästä tämän blogin varsinainen aihe lähti liikkeelle. Kesällä 2016 aloitimme E:n kanssa raivaamaan pihaa siistimmäksi. Kaatopaikalla joutui käymään useamman kerran.

Tähän muodostui myöhemmin (keväällä 2017) kasvimaa ja paikka kasvihuoneelle
2016 siivottavaa ei ollut jäljellä aivan näin paljoa, vaikka monta keikkaa joutuikin tekemään kaatopaikalle (vanhempi kuva) 

Erinäköisiä pusikoituneita kohtia löytyi pihalta monia, niistä sain kaverikseni loppukesän ja syksyn aikana varmaan noin kymmenkunta punkkia.

Karhunkäynnöksen valtaama viinimarjapensas

Parille isolle männylle tilattiin kaato, ja samalla lähti yksi kolmesta vanhasta omenapuusta. Tämä ei haitannut, omenapuu kasvoi melko huonossa paikassa. Samoin kadunvarren jo melko ränsistynyt orapihjaja-aita leikattiin matalaksi.

Toinen kaadetuista männyistä, toinenkin näkyy talon takaanta
Ylikasvanut orapihlaja-aita kadulta kuvattuna

Pikkuhiljaa pihan muodot alkoivat hahmottumaan ja perustin ensimmäiset kukkapenkit. Hankin myös ensimmäiset perennat, kesäkukat, puun (kirjosaarnivaahtera) ja pensaat (purppuraheisiangervot). Lisäksi syksyn hankintoja oli oksasilppuri ja pikakompostori.

Huono kuva, koska olen yrittänyt (huonolla menestyksellä) kuvata lintulautaa ikkunan läpi, mutta tästä hiukan hahmotata ensimmäisiä kukkapenkin alkuja.


Piha alkoi saamaan muotoaan, vaikka suurin työ jäi vielä vuodelle 2017.


EDIT: 
Tietoa vuonna 2016 pihalla olleista alkuperäiskasveista: Pihan aliperäiskasvit
Lisätietoa isojen mäntyjen kaadosta: Vuosi 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti